Tunturien valloitus – tehtävä suoritettu

Tämä on tarina siitä, kuinka kesken jääneet Tunturisuunnistus-asiat hoidettiin loppuun Saariselällä elokuun alussa.

2015-08-01 15.40.06 HDR2.-3.8.2014 Pallaksella tavoitteena oli suoriutua miesten A-radasta. Raju maasto pisti pojat polvilleen: aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Puh-pah-pelistä pois: Vexi niukasti jo lauantaina, minä neljän kilometrin megapummin päätteeksi sunnuntaina. Voitte kuvitella kuinka paljon otti luonnolle, kun maalia lähestyessäni ratamestari keräili viimeisiä rasteja pois. Päättäväisesti, mutta vailla uhoa kerroin palaavani vuoden päästä hoitamaan asiat loppuun.

* * *

Majoituimme Saariselälle jo perjantaina, aivan kansallispuiston kulmalle Luttojoen viereen. Haimme numerolaput ja haistelimme tunnelmaa. Se tuoksui kiehtovalta, kuten aina. Vaihdoimme kuulumiset Keltsun kanssa. Kävimme täyttämässä vatsan Niestan loistavasta noutopöydästä ja jääkaapin Kuukkelista. Ilta mökillä sujui varusteita nysväten ja vanhoja karttoja tutkien. Tällä kertaa seikkailisimme Saariselän länsi-, pohjois- ja itäpuolella, kaksi ensin mainittua meille ei niin tuttuja alueita.

Kisa-aamuna kaurapuuroa ja pari leipää, mehua ja kahvia. Vaatetus hieman mietitytti, kun keli oli kympin kahta puolen ja tihkusade roikkui ilmassa. Lyhythihainen suunnistuspaidan alle oli onnistunut ratkaisu. Kävellen kohti lähtöpaikkaa, valtatien toiselle puolen ajoharjoitteluradan eteläpuolelle.

Alkuverkan aikana tapasin seurakaverini Talan Henkan, aivan kuten vuosi sitten. Pikainen kuulumisten vaihto. Vexin kanssa oltiin puhuttu, ettei ole mitään estettä juosta kimpassa – vaikka yksilösarjassa olimmekin. Paukusta liikkeelle ja jälleen alkumatkasta, nyt jo 300 metrin juoksun jälkeen mahalleen kuin syöksyvä pesäpalloilija. Onneksi kanervikko tarjosi pehmeän laskun, mutta tavarat levisivät liiveistä.

Ennen pannutusta ehdin jo vilkaista radan läpi ja todeta Vexille, että tää me kyllä klaarataan. Päätimme juosta yhdessä.

Tolosjoen huikea kahluuylitys

Juoksimme kiltisti jonossa loivaa alamäkeä, ylitimme Kaunispääojan ja kiipesimme töyrästä ylös. Olimme koko ajan nätisti kartalla – mutta silti pummasimme ykköstä. Ylireagoimme mittakaavaan 1:30 000. Kakkoselle ylös, alas ja ylös, ja suoraan rastille. Kolmoselle emme ottaneet tiekiertoa, vaan – kun tunturisuunnistamaan on tultu, niin – melko lailla suoraan, jyrkästi alas ja oikeinkin jyrkästi ylös, korkeimman kohdan kautta rastille.

Kartta 1

Neloselle tietäkin alle ja vauhti kiihtyi. Edessä oli odotettu Tolosjoen ylitys kahlaamalla, ja juoksimme kuin hurmiossa kilometrin pitkäksi. Naureskelimme virheelle joen törmällä ja pudotimme alas. Joen ylitys oli meille jotakin uutta ja nosti fiiliksen pilviin: kymmenien metrien kahlaus veden vaihdellessa nilkasta polviin. Virtauskin oli niin kova, että ensin pelkäsin hetken pystyssä pysymistä. Lopulta uskalsin kaivaa omppukameran vesitiiviistä pussukasta.

Hölkkäsimme loppuun asti yhdessä ilman suurempaa kiirettä. Kuuden tunnin aikaraja ei aiheuttanut ongelmaa sen enempää kuin suunnistus, joka sujui hyvin pääosin metsäisiä tuntureita pitkin, sillä avotunturia ei ollut tarjolla paria huippua lukuunottamatta. Maaliin saavuimme HA-sarjan jumbosijoilla ajassa 4.10.48&49. Rata 22,2 km ja noususumma 790m, gepsissä 26,9 km.

Illalla tukeva annos pekonispaghettia kananmunalla höystettynä, saunomista ja Luttojoessa (virtaava +6) lillumista, takan polttelua ja suunnistuksen MM-kisoja sekä Kalevan Kisoja telkkarista katsellen.

Sunnuntaina kilpaillaan

Aamupalaa lautasella kuten lauantaina, mutta eri jutut: tänään kisataan. Mökin pihassa tuuli ja satoi, tuntui kylmältä. Vedin pitkähihaisen teknisen paidan (virhe) suunnistuspaidan alle, buffin (virhe) päähän ja jopa sormikkaat (virhe) käteen. Oppi: verkkaa, ennen kuin valitset vaatteet. Lähtöpaikalla, kanjonin pohjalla laskettelurinteiden välissä, oli oikeinkin lämmin.

Paukusta matkaan, ja Sundström kirmasi kuin tuoreilla jaloilla. Ensimmäiselle rastille vajaat viitisen kilsaa ja hulppeasti viiden ja puolen keskarilla. Rastillekin luotisuoraan pienen letkan seuratessa. Kulki! Riisuin nopeasti buffin ja sormikkaat, ja tungin ne liivin reppuosaan.

Kartta 2

No, sitten se pakollinen pööpöily. Yritin olla tarpeettoman ovela ja kiertää kakkoselle käyriä nuollen, kun olisi vaan pitänyt toteuttaa melko lailla suoraan. Kuten pääosin lauantaina. Yhtäkkiä olin kahden huipun välisessä satulassa, jossa oli paljon enemmän nyppylöitä kuin kartassa – minun ja muutaman muunkin jututtamani suunnistajan mielestä. En saanut mistään kiinni, enkä tiennyt tarkasti missä olin. Haahuilin edestakaisin, ja lopulta Vexi tuli Juhan (Parviainen) kanssa rastilta mua vastaan. En suostunut vastaanottamaan vinkkiä – tarjosivat kyllä – missä rasti tarkemmin on, ja pummasin viisi minuuttia lisää, kun en löytänyt. Yhteensä +15 minuuttia ja sijoitus +3, kuusi minuuttia Vexin takana.

V…tti kuin pientä oravaa talvella: hampaat poikki ja käpy jäässä. Todellakin. Päätin, että kaikkeni teen ja enemmänkin, että vielä Vexin voitan. Tuloksen saaminen ei huolettanut, edes tässä kohtaa, sillä rata oli selkeä, vaikkakin hapokas. Suoraviivaiset ja aggressiiviset reitinvalinnat. Raivojuoksu kivikkoista rinnettä helpolle kolmoselle, reilu minuutti kiinni.

Neloselle pitkä väli. Laskettelin Pietarinvaaran länsipuolelle ja osuin lopulta tielle ja joen ylitykseen toivomaani kohtaan. Useamman kilometrin nousu Palopäälle – juoksin niin paljon kuin pystyin. Rasti näkyi, kun pääsin huipulle. Vexi ja Juha eivät olleet nähneet, vaan vetivät vähän ohi. Osaksi tästä syystä neljä minuuttia kiinni ja saalis kiikarissa – vaan kun eivät nähneet mua, taktinen eri reitinvalinta vitoselle. No, mulla oli avotunturin päältä komeat maisemat, mutta jäin minuutin lisää.

Ratkaiseva reitinvalinta

Viimeinen väli, jolla voin ratkaista. Lähdin vitoselta kaksi minuuttia perässä. Onneksi Vexi ja Juha eivät ottaneet jo aiemmin valitsemaani reittiä, vaan lähtivät ”hölmöilemään” joko jyrkkään kanjoniin tai rastin alapuolelle. Juoksin suoraviivaisemmin ja pudottelin yläpuolelta suoraan lipulle. Olin jo matkalla seiskalle, kun pojat könysivät huonokulkuista jokikanjonia ylös. Olin 4,5 minuuttia nopeampi ja takaisin sijalla 15/20. Ai että oli makeaa vettä suussa 🙂

Loppu oli juoksua, joka sujui väsyneilläkin jaloilla. Maaliin ajassa 3.39.07, ja jälkeeni saapui viisi suunnistajaa. Rata 23,3 km ja noususumma 800m, gepsissä 28,4 km.

* * *

Kiertäessämme ensimmäisen tunturisuunnistuksemme kympin kuntorataa Ylläksellä vuonna 2007, HA-sarjan radat vaikuttivat mahdottomilta ja niitä kiertäneet miehet vähintääkin eri puuroa syöviltä, elleivät jopa pienenä pataan pudonneilta. Nyt raivasimme Vexin kanssa tiemme samojen patojen ääreen. Osasimme olla tyytyväisiä, nauttia Muossigrillin Rykimähampurilaisesta ja viihtyä Panimon baarissa tavallista pidempään.

Tehtävä suoritettu.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s