”Henkinen tarve päästä tuolle pidemmälle matkalle lähti siitä hetkestä, kun Ylläksen bussin takavalot häipyivät ja minä jäin nieleskelemään liikutuksen kyyneleitä Hetan majatalon pihaan…”

Ylläs_Hetta

Näin kirjoitin Taipaluksen Timolle puoli tuntia ennen kuin minun piti konkretisoida päätöseni laitanko ilmon NUTS Pallaksen 55 vai 134 kilometrille. Juttelin viime kesänä Timon kanssa pari sanaa, ennen kuin hän astui Ylläkselle vievään bussiin. Ja puoli vuorokautta myöhemmin kannustin miestä Pallaksella, josta hän jatkoi – ja minä aloitin – matkaa kohti Hettaa. Timolla siinä vaiheessa 70 kilometriä taivallettuna.

Itselleni tuo 55 kilometrin taival on pisin koskaan jalan yhtäjaksoisesti kulkemani matka, kun case appendix nielaisi Vaarojen kasikutosen. Olen siis haukkaamassa melkoisen ison palan kakkua. Into sisälläni sykkii kuitenkin tavalla, joka ei jätä itselleni hetkeksikään epäselväksi haluanko tätä oikeasti vai en. Motivaatio on huipussaan. Olen valmis tekemään töitä ja nauttimaan paitsi matkasta, myös perille pääsemisestä.

Treenaan, syön ja nukun, siinä ohjelmani vapaa-ajalle, jonka saan käyttää itsekkäästi. Kultainen kolmio, joka luultavasti on toinen puoli totuutta. Se toinen puoli onkin haastavampi: Kuinka paljon siedän fyysistä kipua? Kuinka paljon pääkoppani kestää silloin, kun on oikeasti vaikeaa? Missä kulkee raja mukavuus- ja epämukavuusalueen välissä? Ainutlaatuinen kokemus on mukavuutta, mutta kramppaavat, tunnottomat ja lopenväsyneet jalat, rakkoihin kääriytyneet varpaat tai energian imeytymisongelmista johtuvat oksentelut, esimerkiksi, ovat sillä toisella alueella.

Juurikin tuo edellinen lause motivoi itseäni valmistautumaan 134 kilometrin tunturiultralle niin hyvin kuin vain pystyn ja osaan. Siitä huolimatta tiedän, etten välttämättä pääse omin jaloin perille. Siinä vaiheessa yritän olla itselleni armollinen. Ole sinäkin, vaikket aina pääsisi tavoitteeseen – mutta aseta tavoitteesi sen verran korkealle, että joudut oikeasti tekemään töitä sen saavuttamiseksi.

Kirjoitan säännöllisesti matkani vaiheista tuleviin haasteisiin, joita ovat niin Karhunkierroksen kasikymppinen, joka on tärkein pre-race Ylläs-Hetta -retkelle kuin Helsinki Spring Marathon, jolla todellakin on kevättä rinnoissa. Jos sinulla, rakas blogini lukija, on mitä tahansa vinkkejä tai sanottavaa minulle, kirjoitathan sen miettimättä onko se kovinkaan iso asia. Monta kertaa pienistä tarinoista syntyy suuri satu – kuten suolaisten kyynelten värittämistä bussin perävaloista unelma, jota lähden ensi heinäkuussa tavoittelemaan.

Tästä löydät tarinani viime kesän NUTS Pallas 55 kilometriltä

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s