Talkooterapiaa ja no-go for Pallas 134k

Vietin viikonloppuni Vierumäki Trail Maratonin talkoissa. Pääosin maalihuollossa, mutta myös autoja ohjaten, somettaen ja paikkoja rakentaen sekä purkaen. Kruunuksi hienolle viikonlopulle ihmiset ympärilläni, niin vanhat kuin uudet tutut, kaverit ja ystävät. Kiitos, että sain olla mukana.

Tällä kiitoksella on tavallista isompi arvo, sillä Vierun 18 tunnin talkoot olivat parasta terapiaa sekamelskaiselle mielelle, joka toipuu kesän päätapahtuman menettämisestä. Akilleksen seudulle kohdistuva kipu sai viikolla tuomionsa, joka pakotti perumaan Ylläs-Pallas-Hetan odotetun reissun ja ennen kaikkea itsensä punnitsemisen 134 kilometrin matkalla.

Menin keskiviikkona lääkärille, kun akilles narisi. Tai oikeastaan menin, kun ystäväni ja tärkein tukijani painavasti sitä ”ehdotti” konsultoituaan maan parasta nilkkalääkäriä. Pääsin ensin vain työterveyslääkärille, joka hänkin ilmoitti samantien: ”Lääkärinä en voi päästää sua tuollaiseen juoksuun. Siellä on tulehdus.” Neuvottelun jälkeen lähete ortopedille. Arvostettu ja osaava mies perjantaina: ”Älä mene, se matka jäisi kesken”. 

Over and out, no go for Pallas.

Lääkäriltä ulos, tyhjä olo ja itku silmässä. Kummassakin. Ei niinkään jalan takia – uskon, että se paranee – vaan siksi, että kauden päätapahtuma YPH 134k ja reissu ystävien kanssa jää väliin. Seitsemän kuukauden tavoitteellinen fyysinen treeni ja monet meditatiiviset matkat mielen sopukoissa kärsivät inflaation.

Tavallista vaikeammaksi tilanteen tekee se, ettei jalka ole merkittävästi kipeä. Tilanteen sietämistä taas helpottaa se, että jonkin verran sen aiheutumista vauhditti oma tyhmyyteni. Okei, paljonkin. Ja se loppu jaetaan tietämättömyyden ja satunnaisuuden kesken. Ensimmäiseen mahtuu myös huono ymmärrys siitä, miten roppa reagoi uusiin voimakkaisiin ärsykkeisiin ja miten niistä olisi pitänyt palautua. Case Karhunkierros 82k. Edellä mainitut tyhmyydet voi halutessaan kysyä privana, vastaan kyllä.

Lomani alkaa huomenna. Kalenterini on yllättäen tyhjä. Vielä tyhjempi kuin mieli. Pallas-kunto piti viimeistellä nyt Vierulla 43k turvajuoksina, ja sitten vain fiilistellä kohti elämäni kovinta koitosta. Punnita veri ekalla satkulla ja seuraavalla viikolla palautellen lomailla. Mitäs mä nyt teen? Juoksu on poissa laskuista, mutta ehkäpä sitten fillaria, rullaluistimia ja uimahousuja – joista viimeisimmät eivät juuri käsipohjaa huimempaan kiitoon yllä. Eivätkä kaksi muutakaan lajia kuulu vahvuuksiini.

Juoksuja tulee ja terveys on tärkeintä ja kaikella on tarkoituksensa. Juuri näin – mutta tuota kolmatta odotan kyllä poikkeuksellisen innokkaasti. Ja tuleehan se, eikö niin?