30 tunnin parisuhdelenkki

Tarina on pitkä kuin matka Rukalta Hautajärvelle ja takaisin. Se jäi meiltä kesken, mutta hyvillä eväillä sinä jaksat ehkä lukea tämän loppuun asti.

Ajoimme Sadun kanssa Rukalle keskiviikkona. Jos puuduttaa itseään auton penkissä 10 tuntia, on hyvä varata yksi välipäivä ennen starttia. Ensi vuodelle – kuka tuon kirjoitti? – suunnittelimme jo jonkinlaista lentomatkailua, esim. Ouluun ja sieltä kimppakyydillä pelipaikoille.

Torstain vietimme kisatunnelmaa haistellen ja tuttuja tapaillen sekä luonnollisesti kisavarusteita liivin ja kahden dropbagin välillä pakkaillen. Leivoimme suunnitellusti myös korvapuusteja, vaikka esille nousi ongelma: eihän meillä ole uunia! Soitto, ja olimme tervetulleita Paalijärven Harrin ja Arin kämpille paistamaan leipomukset. Samalla tutustuimme veljesten parempiin puoliskoihin.

Käytännössä koko torstai kului käytännön asioiden säätämisessä. Tähän kannattaa ainakin satamailiselle ensi kertaa lähtevän oikeasti varata aikaa. Monenmoista asiaa päätettäväksi ja taas uudelleen päätettäväksi, kun ei voi tietää, miten asiat oikeasti ovat, eikä oma itsevarmuus noilla hetkillä ole huipussaan. On vain paljon olettamuksia.

Juttua Koillissanomiin
Perjantaina heräsimme virkeinä ja nautimme aamupuuron; pasta odotti vielä ennen starttia. Haimme numerolaput ja muun rektvisiitan – ja tapasimme taas paljon tuttuja. Monet somesta tutut nimet ja kasvot saivan elävän kuvan.

Olimme hyvin aikataulussa, vaikka koko ajan jotain oli kesken. Pian puhelinsoitto katkaisi nysväyksen. Maierin Mari soitti ja kysyi ehdimmekö antaa Koillissanomien toimittajille haastattelun. Ajatuksena kaksi ensikertalaista satamailiselle. Katsoin Satua, joka vastasi: ”Joo, jos ne tulevat tänne.”

Hallittuun kaaokseen yksi pala lisää. Samalla laitoimme riisin kiehumaan riisipalloja varten. Korvapuustien ohella salainen ase: sushiriisiä kasvisliemessä parmesanjuustossa ryyditettynä.

Toimittajat saivat seurata tosi toimia. He kyselivät, ottivat kuvia ja juttelivat väliin mukavia. Jutun (linkit ja liitteet kirjoituksen hännässä) kärjeksi muodostui ”Parisuhde todelliseen testiin…” mikä paljastui meille vasta, kun olimme jo Karhunkierroksen polulla. Ohitsemme juosseet kasikymppiset tsemppasivat ja kertoivat jutusta. ”Jahas, mitäköhän sieltä lehdestä löytyy” tuumimme hymyssä suin.

Tunteikas lähtöhetki
Ennen starttia käytiin Tawastia Trail Clubin yhteiskuvassa ja vaihdettiin viime hetken kuulumisia sambalaisten kanssa – kaksi erityisen hienoa polkujengiä! Aikaa riitti vielä vessassa käyntiin ja fiilistelyyn tuttujen kanssa. Kiitos, että olitte paikalla. Yhteisöllisyys on tässä lajissa vahva. Tykkään.

Olo oli levollinen. Pian pääsisi matkaan. Lämmin halaus rakkaan kanssa, ja asetuimme takariviin. Lähdimme matkaan korostetun rauhallisesti.

Vaikka keliraportti muuttui päivä päivältä paremmaksi, matka Konttaisen huoltoon (6,7 km) oli raskas ja söi ylimääräiset voimat jaloista. Koillissanomien toimittajat tekivät videohaastattelun huollossa ja Ylen kameramies saman seuraavan mäen päällä.

Matka kulki odotetusti. Vuoroin hölkkää, vuoroin kävelyä, tankkausta ja tyhjennystä. Sealskinzit toimivat hyvin, samoin Salomonin S-Lab Sense Soft Groundit. Basecampin huollossa (23,6 km) vaihdoimme jalkaan inovin merinovillaiset sukat, mutta vaihtokengät odottivat puolimatkassa.

Päivä vaihtui illaksi, kun lähestyimme Oulankaa. Peräkkäin reitin pahinta ja parasta alustaa: julmaa juurakkoa ja nautiskeltavaa neulasbaanaa. Mieli oli korkealla, ja juoksimme pitkään Laurojen, Lakion ja Järvisen perässä.

Kilon Gepardi, eli Laineman Tommi, pesunkestävä sambalainen, otti meidät vastaan Oulangan huollossa. Naureskeltiin geeleistä; liittyi etukäteispakkaamisista sometettuun kuvaan, jossa toisten mielestä eväitä ja etenkin geelejä oli kuin pienelle pataljoonalle. Ja olihan niitä.

Geeleistä sellainen oppi, että ne todellakin kannattaa puristaa pieniin lötköpötköihin! Homma vaan sujuu paremmin, kun ei ole ylimääräistä näpertämistä ja roskapussia hylsyille. Sadulla siis oli geelit lötköissä jo tällä reissulla, mulla tästä eteenpäin.

Juuso ja Ville herkällä jalalla
Hetket Oulangasta Hautajärvelle olivat reissun tunteikkaimmat. Ilma jäähtyi pakkaselle, luonto hiljeni, pimenikin, vaikka lampulle ei ollutkaan tarvetta. Vierelläni ihminen, jota rakastan. Jakamassa matkaa, josta olin tähän asti vain haaveillut. Vain me kaksi, pitkän aikaa.

Täydellisyyden ”rikkoivat” 😉 perusmatkan kärkijuoksivat, jotka tulivat meitä vastaan. Ensin Simpasen Juuso ja pian perässä Maksimaisen Ville, kumpikin herkällä jalalla. Kannustimme ja ihailimme, ja saimme tsempit takaisin.

Polku oli melko teknistä ja polveilevaa, ja jouduimme tinkimään vauhdista. Laskin mielessäni aikatauluja ja ymmärsin, ettei maaliin ehtiminen tulisi olemaan helppoa. Siivosin nuo ajatukset mielestäni ja keskityin fiilistelyyn.

”Vain vegepizzaa jäljellä”
Hautajärven huolto tuli eniten tarpeeseen kenkien osalta, vaikka oli se mukavaa muutenkin päästä hetkeksi sisälle ja syömään jotain lämmintä. Gepardi huusi tiskin kulmalta, että vain vegepizzaa jäljellä. Sitä lautaselle ja ääntä kohti. Tämä olikin iso virhe paprika-allergikolle. Jo paluumatkan alkuvaiheilla alkoi vatsani protestoida ja tunsin, ettei suuhun laitettu enää imeytynyt. Mikään ei maistunut. Oksetti.

Satu sai komentaa pari kertaa pontevasti, että edes jotain yritin syödä. Suolamantelit olivat jees, geelit ok, mutta kiinteä & makea no-go. Parhaiten vaikeilla kilometreillä maistuivatkin salaiset aseemme, korvapuustit ja riisipallerot. Onneksi energiatasapaino oli alkumatkan jäljiltä hyvällä pohjalla.

Ennen puolimatkaa jalkateriä oli alkanut särkeä, ja nilkat muuttuneet jäykiksi. Pohkeet olivat kivikovat. Ajattelin sen vain johtuneen jalassa olleiden kenkien rajallisesta vaimennuksesta, mutta jälkikäteen ymmärsin, että osansa oli myös toisessa huollossa sukkienvaihdon yhteydessä jalkaan laittamani kompressiosäärystimet. Virhe! Turvonneissa pohkeissa aineenvaihdunta heikkeni eikä nilkka ja jalkaterä toiminut kunnolla. Tämän seurauksena akilles alkoi kenkkuilla.

Vaihdoimme siis jalkaan kuivat sukat ja Salomon S-Lab Sense Ultrat, jotka tuntuivat todella hyviltä. Heti Hautajärveltä lähdettyämme yöllinen kohtaaminen Järvisen Tiinan kanssa, ja The Korvapuusti. Juoksu kulki ongelmista huolimatta. Etenimme vaihteeksi Harrin ja Arin edellä.

Voimat ja aika loppuivat
Tuntia kestäneet imeytymisongelmat ja oksennusyritykset alkoivat luonnollisesti heijastua suorituskykyyn, mutta vielä isompi ongelma oli akilles. Jokainen askel sattui, juokseminen muuttui teknisesti vaikeaksi. Oulangan jäätyä taakse meno muuttui kulmikkaaksi sauvakälyksi.

32 kilometrin matka Basecampin huoltoon tuntui todella pitkältä. Harri ja Ari ottivat meidät tällä välillä kiinni, ja lopun matkaa taitoimmekin yhdessä. Ohi juosseet tutut ja tuntemattomat tsemppasivat. Sillä kaikella oli iso merkitys mielialaan, joka meillä säilyi kyllä varsin korkealla loppuun asti.

Ja se loppu koitti Basecampin maisemissa n. 142 kilometrin ja 30 tunnin jälkeen. Voimat ja aika yksinkertaisesti loppuivat. Ja jos niitä olisi riittänyt, olisin saattanut rikkoa akillekseni pahasti. Nyt selvisin omin avuin ja nilkuttaen raatotaksiin.

Imeytymisongelmien takia elimistö oli kovilla. Kylmä ja fyysinen väsymys löivät päähän kuin metrin halolla. Kämpillä join paljon ja istuin hetken saunassa, mutta sänky korjasi varsin nopeasti. Satu jaksoi huoltaa itseään, mikä varmasti oli järkevää – mutta niihin juttuihin tarvittavat voimat olivat jääneet matkalle.

Kiitos rakkaalleni
Nyt, kun suureen seikkailuun on etäisyyttä viikon verran, olen yhteisestä kokemuksestamme vielä suurempaa hymyä kuin heti reissun jälkeen. Missään vaiheessa keskeytys ei ole isommin harmittanut, kun se lopulta johtui omista rajoista. Turvotus nilkassa on helpottanut, ja akilles voi paremmin, vaikkei vielä hyvin. Jotenkin ajatus vaan karkailee kohti Pallaksen perusmatkaa – ja kyllä, myös revanssin hakuun Karhunkierrokselta.

Pallakselle on aikaa kuusi viikkoa. Miten tuo aika kannattaisi käyttää? Minkälainen pitäisi olla palauttelun, harjoittelun ja keventelyn yhdistelmä? Ja minkälaista harjoittelua. Ilomielin otan kaikki vinkit vastaan.

Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen tästä suuresta seikkailusta rakkaalleni Sadulle. 30 tunnin parisuhdelenkki – todellista laatuaikaa, ja lisää on tulossa.

Iso kiitos myös kriittisimpien vaiheiden matkaseuralle, Harrille ja Arille. Kiitos jokaiselle, joka meitä tuki ja kannusti, tavalla ja toisella. Iso käsi Gepardille, joka tuntui olevan aina siellä, missä kannustusta kaivattiin.

Koillissanomat, printtiversio (pdf):

Koillissanomat1

Koillissanomat2

Koillissanomat, linkit juttuihin:

Parisuhde todelliseen testiin – muutaman kuukauden seurustelleet Satu ja Sami lähtivät juoksemaan 160 kilometriä Kuusamon lumisiin vaaroihin”

http://bit.ly/2qP7AUE

”Polku­juok­su­har­rastus on myös tätä: nännien teippausta ja sushi­pal­le­rojen pakkausta – H-hetken lähestyessä mieleen hiipi epäilys, onko kaikki tehty tarpeeksi hyvin”

http://bit.ly/2qN4Qmx

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s