Jaksotus harjoittelussa: Pitkä pk-kausi ja mitä sitten?

Ultra Trail Tour Finlandin – Karhunkierros 166k, NUTS Pallas 160k, Vaarojen Maraton 130k – siirtyminen vuodelle 2021 nosti harjoittelustani ison kysymyksen: Minkälainen ohjelmarunko yli vuodeksi harjoitteluun, joka tähtää vaativan kiertueen läpäisyyn ja himoitun Finisher-liivin pukemiseen.

Paljon harmitellaan, kun korona on siirtänyt kisoja kuukausilla tai vuodella. Toki harmittelu on inhimillistä, mutta itselleni poikkeusaika ja koronan muokkaama kisakalenteri antavat paljon aikaa valmistautua seuraavaan isoon koitokseen. Nyt ei ole kuin miehestä kiinni, onko valmis, kun lähtötorvi Rukalla soittaa 28.5.2021.

Kyllähän tässä ehtii ilman suunnitelmaakin, voisi helposti ajatella. Pitkäkin aika valuu kuin vesi hanhen selästä, jos ei ole kunnon suunnitelmaa. Eikä siinä mitään, höntsäily, häröily ja ”kaiken” tekeminen sikin-sokin on mukava tapa harjoitella. Sitähän olen itsekin pääsääntöisesti tähän asti tehnyt, mutta se ei edistä tavoitteiden saavuttamista parhaalla mahdollisella tavalla.

13 kuukautta on niin pitkä aika, etten ollut aivan varma miten harjoitukset kannattaisi jaksottaa. Käännyin jutusteluissa kahden kaverini puoleen; Tuusulan Turbiinin, Miikka-Pekka Rautiaisen ja Vanhan Lurjuksen, seuramme Samba Trail Running Clubin koutsin Harri Linnavuoren puoleen. MP löytyy myös Jalanjälki juoksuvalmennuksen takaa yhdessä Juuso Simpasen kanssa.

Muut tunkkaa, minä en

Tunkkaus on trendikäs ja tehokas liikuntamuoto. Sauvakävellen (mieluiten jyrkkää) mäkeä ylös ja rallatellen alas. Varsinkin polkujuoksuskenessä kaikki tunkkaavat. Minä en. Vielä.

Sekä Harrin, että MP:n ydinviesti oli selkeä: nyt on mahdollisuus pitkälle peruskuntokaudelle. Oikeinkin pitkälle, koska olen valmis asettamaan kaikki mahdolliset välikisat UTTF 2021 -alttarille. Itselleni iso päätös, koska tykkään häröillä ja hölmöillä ja käydä tapahtumissa. Käytännössä tämä kyseenalaistaa myös ajatukseni Trans Gran Canarian revanssista.

Edellä mainitusta syystä mua ei nähdä keväällä eikä kesällä Persetemppelissä, vaikka joka aamu Mt. Malminkartanon kutsun muutaman kilometrin päästä kuulenkin.

Rakennan peruskuntoa (maaliskuun lopulta) elokuulle asti. Tavoitteena saada perusjuoksu rennoksi ja vaivattomaksi, ensin sileällä ja helpoilla poluilla, myöhemmin teknisemmillä poluilla. Eikä tämä onnistu kuin juoksemalla. Mausteeksi peruspuuroon ripotellaan lihaskuntotreeniä.

Lajikestävyys, vauhtireservi, lajivoima

Elokuussa perustan pitäisi olla siinä mallissa, että sille voi rakentaa. Takana reilut neljä kuukautta treeniä, jotta voi alkaa treenata.

Pk-jakson jälkeen keskityn lajikestävyyden, vauhtireservin ja lajivoiman kehittämiseen. Näitä ei voi – tai kannata – tehdä samanaikaisesti.

Ensimmäisenä työn alle tulee lajikestävyys, eli käytännössä määrää ja voimaa, elokuusta parin, kolmen kuukauden ajan. Tätä seuraa vauhtireservin lisääminen muutaman kuukauden jaksona ennen kevättalven herkuttelua, lajivoiman kehittämistä. Toukokuun alkupuolelta alkaakin jo keventely…

Vaikeista hetkistä selviytymistä

Ultra Trail Tourilla onnistuminen on kiinni monesta muustakin asiasta kuin juoksijan kunnosta. Kisapäivän vire, vatsan toiminta, pään kestävyys, muutamia muuttujia mainitakseni. Varsinkin tuo viimeinen seuloo ultrajuoksuissa maaliintulijoita tiukalla sihdillä.

Viihdyn epämukavuusalueella melko hyvin, enkä pelkää pääni pettävän. Silti pari kisaa voisivat tahdittaa mukavasti matkaani tourille ja opettaa täsmäiskuina vaikeista hetkistä selviytymistä sekä kasvattaa entisestään itsetuntemusta. Ehkäpä Vaarojen maratonin 65 km, yöversiona.

Mitä ajatuksia tekstini sinussa herättää? Kysy tai kommentoi alle tai lähetä ajatuksesi maililla (lomake löytyy Tietoja-välilehdeltä). UTTF 2021 on itselleni iso matka, niin fyysisesti kuin henkisesti, enkä sivuuta yhtään mielipidettä.

Jalanjälki vaihtoehtona

Mietin myös valmennuksen ostamista tavoitteeni tueksi, mutta koska itselläni on harjoittelusta jonkin verran ymmärrystä, jota haluan tekemällä kehittää, ja arjen palapeli on usein haastava, päädyin jatkamaan itsejohtoisesti.

Jos olisin päätynyt valmennukseen, Jalanjälki juoksuvalmennus olisi ollut ykkösvaihtoehtoni. Kirjoitan tämän ilman kaupallista yhteistyötä.

Siinä firmassa ei tarvitse polkujuoksun osaamista todistella. Meriitit puhuvat puolestaan, ja kaiken lisäksi MP ja Juuso ovat mukavia heppuja.

Ilolla seurasin kaverini Nybackan Mikon jättimäistä tason nostoa yhden kauden aikana – MP:n ja Juuson ohjauksessa.

Vuosi 2021 näyttää kuinka paljon itse pystyn nostamaan tasoani.

Trans Gran Canaria 65k. Yllättävän teknistä.

Gran Canaria tarjosi mukavan loman polkujuoksijalle maaliskuun alussa, jolloin järjestettiin perinteinen Trans Gran Canaria -juoksutapahtuma. Sää suosi, ja polut olivat – no eivät todellakaan mitään neulaspolkua, vaan perusteellisen kivikkoisia väyliä. Mäet olivat jyrkkiä ja pitkiä, ja lopussa alaspäin erityisen jyrkkiä ja vaarallisen vaikeakulkuisia. Vaarallisuus oli oikein kylteillä ilmaistu. Yllättävän teknistä, sanoisin.

Tämä ei ole perinteinen ’what happened next’ -story, vaan kirjoitan omista kokemuksistani 65 kilometrin kisassa keskittyen reittiin, helteeseen, energiaan ja kisan järjestelyihin. Saatat löytää tästä apuja, jos suunnitelet reissua Canarialle. Tai sitten et.

Kivikkoista baanaa

Bussikuljetus kuusvitosen starttiin lähti Maspalomasista, expon pihasta klo 5.30, ja kiemursi serpentiiniä ylös lähtöpaikalle pimeyden vaihtuessa aamun sarastukseen. Reitillä oli siis laskua enemmän kuin nousua. Kisa starttasi klo 9 – tai 8.56, jos tarkkoja ollaan. Kannattaa huomioida mahdollinen epätarkkuus, ettei ole tiristelemässä jännäpissaa aivan viime hetkillä.

Reitin kaksi suurinta nousua olivat heti alussa, ja etenkin toiselle vuorelle kiivetessä maisemat olivat komeat. Arska grillasi ja reiska lauloi, kilometriin saattoi kulua 15 minuuttia ja sisältää 150 metriä nousua. Kalima puhalsi salakavalasti vuorilla, ja kun en osannut siihen varautua, hönkäilin turhaan hienoa hiekkapölyä astmaattisiin keuhkoihini.

Roque Nublo (kuvassa takanani blogin lopussa), kohosi korkealla reitin kruunuksi. Sen jälkeen matka oli enemmän ja enemmän alamäkeä – mutta kuitenkaan pitkiä hivuttavia ylämäki unohtamatta. Jollain tavalla olin huijannut itseäni reittiprofiilin avulla ja luonut mielikuvan, että lopussa olisi oikeasti juostavaa polkua. No ei ollut.

Etenkin viimeiset kaksikymppiä rassasivat jalkoja. Laskuosuus alkoi pitkällä juostavan näköisellä polulla, joka olikin pyöreäpintaista pientä ja isompaa kiveä vailla yhdenmukaisuutta. Espanjan miehet ja naiset juoksivat, itse en pystynyt kuin ajoittain. Jyrkimmät kohdat oli merkitty vaarallisiksi, ja sitä ne väsyneillä jaloilla olivatkin.

Lopulta jyrkät rinteet laskeutuivat kivisen solan pohjalle. Kivien monimuotoisuus ja epätasaisuus loisti silmissä. Periaatteessa juostavaa, mutta käytännössä siinä ja tässä. Kun kivikkoinen sola loppui, sai nauttia vielä vuoroin louhikkoisesta kanavan pohjasta ja assusta. Juoksu sujui ja suunto tallensi loppumatkasta vauhdikkaita kilometrejä.

Jalassa oli paksujen injinjin varvassukkien kanssa ne aidot ja oikeat, vanhan malliset mustanpunaiset Salomon S/Lab Sense Ultrat – ei yhtään rakkoa.

Helle – vihollinen numero 1

En ole koskaan juossut hyvin helteellä. En kisassa, enkä harjoituksissa. Sääennuste lupasi lämmintä, mutta todellisuus tarjosi hellettä. Arvasin sen jo lähtöpaikalla, kun lämpötila oli 7-8 astetta ennustettua korkeampi. Ja sama suhde jatkui läpi kisan.

Hikoilin kuin sika uunissa. Värjäsin liivin, paidan, lippiksen ja housut suolalla valkolaikukkaaksi. Söin 8×500 mg natriumkloridia, kun enempää ei ollut. Hitaimmalla huoltovälillä (24k – 39k) alkoi olla voiteluaineet ja muut mineraalit vähissä, kun kavuttiin loputtoman tuntuista hiekkatietä ylös paahtavan auringon alla. Koneisto rohisi ja rahisi kuin Fröpelin Palikoiden laulussa, mutta toimi silti, jotenkuten.

Tuolla pitkällä välillä oli paha olo. Oksettikin, mutta noshtin energiakarkit maistuivat ja saivat jalan nousemaan, vaikka järki seisoi. Pitkän välin päätteeksi huolellinen huolto, monta mukia pepsiä, saman verran vettä ja muutama appelsiinilohko siirsi ajatuksen mönkkärin pakkarilta apostolin kyytiin.

Loppumatkasta elimistön termostaatti toimi paremmin. Siksi, että suurimmat mäet olivat takanapäin, ilma ei ollut yhtä kuuma ja huolellinen huolto voiteli koneiston.

Mikä sitten meni pieleen? Yksinkertaisesti se, että hikoilin pois kaikki ne suolot ja mineraalit, jota olisin helteisessä ultrajuoksussa tarvinnut, ja jota en matkan aikana saanut korvattua. Miksi? Siksi, koska olin päättänyt juoda pelkästään vettä. Ai että mies voi olla tyhmä.

Olisi pitänyt juoda veden lisäksi elektrolyyttijuomaa tai urheilujuomaa, jossa on tarpeeksi elektrolyyttejä kaliumista alkaen. Ei tämä kuitenkaan ensimmäinen hellekisani ollut eikä ensimmäinen nuukahdukseni helteeseen. Aaaargh, ehkäpä itseruoskinta nyt riittää, ja olen käsitellyt asian pisteeseen saakka.

Energiatesti onnistui

TGC 65k oli itselleni myös energiatesti tulevia, vuodelle 2021 siirtyneitä, satamailisia varten. Geelit alkavat yököttää itseäni varhain, enkä voi laskea niiden varaan pitkissä kisoissa. Yli vuorokauden suorituksissa pakkaan liiviin joka tapauksessa mm. leipää ja kasvisliemessä keitettyä riisiä parmesanilla, mutta niiden nautiskelu puolen tunnin välein on liikaa. Hakusessa on siis kisan aikaisen energian kivijalka.

Ennen reissua hain Noshtilta satsin energiakarkkeja (energy chews). Sain tuotteet testiä varten, muuta kaupallista kompensaatiota tämä ei sisällä.

Menin käytännössä koko kisan pelkillä energiakarkeilla. Täysin suunnitelmieni mukaan.

Jaoin testin kolmeen osaan: 1) Kuinka hyvin tuote maistuu 10 tunnin ajan 2) Miten hyvin saan tuotteesta energiaa 3) Ärsyttääkö tuote vatsaani. Tulos: hyvin maistui loppuun asti, energia imeytyi hyvin, eikä se ärsyttänyt vatsaani.

Toiseksi viimeisen energiakarkin annoin kuusi kilometriä ennen maalia espanjalaiselle 128k juoksijalle, joka oli oksentanut monta kertaa, kun oli yrittänyt syödä, ja joutui siksi kävelemään. Hän otti syötävän, kun kerroin sen olevan vegaanituote ja vatsaystävällinen. Hän jäi kauas taakse nakertamaan karkkiaan – mutta tuli kilometri ennen maalia hyvällä vauhdilla takaa, pysähtyi halaamaan ja kiittämään – ja jatkoi juosten perille.

Kisan järjestelyt toimivat

Kisan järjestelyt toimivat kuin se kuuluisa vanhan junan vessa – paitsi, että vessoja ei huolloissa tai ainakaan 65k lähtöpaikalla monta ollut.

Huoltopisteet löytyivät noin 12k, 23k, 39k, 48k ja 62k kohdalta. Toinen huolto oli ns isompi huolto, missä oli tarjolla ainakin myös pastaa ja kasvislientä, mutta itse pysyttelin pitkälti nesteissä ja noshteissa.

65 kilometrin reitti oli todellisuudessa vähän päälle 67 ilometriä. Kaikki ilmoitetut asia olivat siis espanjalaisittain noin; lähtöaika, huoltojen paikat, nousu- ja laskusumma (2520/3750), reitin pituus.

Revanssi 2021

Sen verran jäi kuumaan vuoristoon keskeneräisiä asioita, että jos maailma makaa vuoden päästä sijoillaan, niin ohjelmassa on Canarian saarten matkailua. Järjestäjä ilmoitti pari viikkoa sitten kisa-ajankohdaksi 24.-28.2.2021 eli 65 kilometrin startti on lauantaina 27.2 klo 9. Tai 8.56. Tuskin maltan odottaa.

Mont Blancin ympäri – omin päin

Tästä retkestä ei tullut mikään Tour de Strömsö, vaan meidän näköinen seikkailu Euroopan korkeimman huipun ympäri. Kirjoitus ei ole kronologinen tarina hölkästä ja sauvakävelystä, vaan kokemuksia ja havaintoja ensikertalaisten tee se itse -reissun vaiheista suunnittelusta lähtien. Toivottavasti tästä on myös hyötyä Sinulle, joka suunnittelet vastaavaa retkeä tai haaveilet sellaisesta. Ikimuistoinen reissu Mont Blancin ympäri – pääosissa #teamsatusami Hyppää kyytiin!

Tri-kisa kalenterissa – sydän poluilla
Päätös lähteä kiertämään Euroopan korkeinta vuorta syntyi nopeasti. Ja päätös lukittiin yhtä nopeasti ostamalla lentoliput Geneveen heti, kun skyscannerin kello hälytti sopivan hintaisista lipuista.

Vuosi sitten triathlon – ja varsinkin Suomeen saatu IM-puolikas – tuntui mielekkäältä haasteelta, mutta kun sydän läpätti koko ajan poluille, ei motia uinnin oppimiseen löytynyt. Yritimme kyllä, kahdenkin kurssin verran, mutta kun ei, niin ei. Lahden puolimatkan peruutus oli iso helpostus – ja avasi oven unelmien toteuttamiselle.

Helpommallakin pääsee
Lähdimme suunnittelemaan reissua absoluuttisesta nollapisteestä, parin blogin perusteella. Kyselin neuvoja naamakirjan Helsinki Trail Running Clubin porukalta. Sain ohjeita, jotka veivät taas eteenpäin. Saimme myös Alppimentoreilta (Marinin Jannelta) tarjouksen valmiista paketista: paljon ja monipuolista yhteistreeniä sekä matkanjohtajan palvelut vuorilla yms, hinta 900 € (+ lennot ja majoitukset). Suolainen hinta ainakin meille, kun elämämme palapeliaikataulu ei antaisi mahdollisuutta osallistua kuin osaan yhteisistä jutuista ja toisaalta – olemme tottuneet itse reissumme rakentamaan. Eivätkä hyppy tuntemattomaan -tyyliset seikkailut päätä huimaa. Ja lopulta saimme pidettyä reissumme kokonaisbudjetin alle tuon 900 euron.

Iso suositus kuitenkin Alppimentorien paketille, jos haluat päästä helpolla ja pystyt osallistumaan täysipainoisesti yhteisiin harjoituksiin. Se luo riittävän kuntopohjan, jonka avulla Mont Blancin kiertäminen tuntuu inhimilliseltä. Me ”saatoimme” Sadun kanssa luistaa parista tunkkaustreenistä…

Juha Jumisko – iso kiitos
Ystävät ja kaverit olivat tärkeässä roolissa, kun suunnitelmamme etenivät. Jumiskon Juhalle iso kiitos kaikesta viestien vaihdosta ja hyödyllisistä linkeistä. Kiitokset myös Dahlgrenin Annelle, Mattilan Marjolle ja Sundelinin Tapanille. Ja täytyy myöntää, että melko monta iltaa vaihtui yöksi googlaillessa, kääntämällä ranskankielisiä tekstejä translatorilla ja topografisia sekä open street mapin karttoja katsellessa.

Paloittele matka – varaa majat
Käytännön tekemisen kulmakivi on vuoristomajojen varaaminen etukäteen. Pilko kierros sopiviin päivämatkoihin, paitsi matkan, myös nousumetrien perusteella. Tämän jälkeen sopivista kohdista majojen varaaminen netistä tai sähköpostilla. Suosituimmissa majoissa alkoi toukokuun alussa olla jo täyttä heinäkuun puolivälin reissulle.

Varaaminen sujui kivuttomasti, enkä törmännyt kielimuuriin. Kysymyksiä nousi mieleeni niin kuin vain innokkaalle ensikertalaiselle voi ja saattaa – ja kaikkiin sain asiallisen vastauksen ja vieläpä melko nopeasti.

Ajoissa pelipaikoille
Me kiersimme Mont Blancin 3,5 päivässä ja se oli raskas setti. Pientä kilpaijuoksua kelloa vastaan joka päivä. Tietysti tähän vaikutti helle ja jälkikäteen ajateltuna napsun verran kevyeksi jäänyt valmistautuminen.

Kun saimme edullisesti finskin aamulennon, teimme tietoisen valinnan siinä, että lähdemme reitille jo samana iltapäivänä. Kello herätti maanantaiaamuna klo 5.10 – edessä oli pitkä päivä.

Lento laskeutui ajallaan, ja Alpybus nappasi meidät mukaansa etuajassa ja toimitti sutjakasti Chamonixiin hotellin eteen. Haltin 30-litraiset lievästi homeiseen ”perunakellariin”, 3,5 päivän varusteet Salomonin 12-litraiseen liiviin (* varustelista kirjoituksen lopussa). Ja sitten lounasta etsimään.

Aika oli kortilla, joten nälkäisinä päädyimme McDonaldsiin. Rasvaisen roskaruuan jälkeen etsimme bussin, joka veisi Les Houchesiin, mistä oli määrä kiivetä TMB-reitille. Bussin aikataulu tarjosi mahdollisuuden kahville ja pienelle suklaalle. Hetken istuminen ja vuorten katsominen oli aika jees.

Vasta bussissa ymmärsimme miettiä missä pitäisi jäädä pois ja mistä pääsisimme sujuvasti reitille. Kielitaidoton bussikuski ei auttanut asiaa. Peesasimme ensin kiinalaisia vaeltajia, ja viimeisen vinkin hankimme paikallisen parturin saksitaiturilta.

Ehdottomasti kannattaa mennä hoodeille päivää aiemmin. Nauttia tunnelmasta ja haistella vuori-ilmaa; lähteä liikkeelle ilman tarpeetonta kiirettä.

1. päivä: Les Houches – Refuge de la Balme, Ranska
Tiesimme, että ensimmäinen päivä on tiukka. Urakka alkoi tunkkaamisella, mutta jatkui ylempänä melko helpoilla poluilla. Les Contaminesin lähestyessä alkoi loiva, pitkä nousu. Notre Dame de la Gorge ja Nant Borrantin maja rytmittivät kulkuamme. Matkalla nousi mieleen paljon kysymyksiä koskien seuraavia päiviä. En enää muista kysymyksiä, joten ilmeisesti aikapula, nälkä ja pieni väsymys niitä mieleeni sinkosivat.

Saavutimme de la Balmen vuoristomajan kreivin aikaan: ”We are closing the showers in four minutes and then is dinner”. Perfect. Balmen maja oli valinnoistamme halvin ja alkeellisin, mutta suihkusta tuli lämmintä vettä rajoituksetta. Illallinen muodostui parsakaali(?)pohjaisesta keitosta, lihapullista ja polentosta (ilman juustoa) sekä jälkkärinä olleesta omenasta ja juustosta. Söimme samassa pöydässä kahden vanhemman amerikkalaisnaisen kanssa ja juttelimme laidasta laitaan; aika paljon saimme vastailla kysymyksiin Suomesta, Suomen luonnosta ja ultrajuoksusta.

Seuraavan aamun aamiainen alkoi vasta klo 7, joten pyysimme jo illalla ”some picnic instead of breakfast”. Saimme kaksi palaa leipää, yhden voin, yhden marmelaadin ja omenan sekä tuoremehun. Kuulemani mukaan perussetti. Yöks.

2. päivä: De la Balme – Refuge Bertoni, Ranskasta Italiaan
Lähes valvotun yön jälkeen herätys 5.20. Kamat pihalle ja sujuvasti liiviin. Kevyt aamupala ja liikkeelle pari minuuttia yli kuuden.

Oli kylmä, ja meno sellaista duunarin raahustamista. Matalaksi sulaneita lumisiltoja ja sankkaa sumua, hämärää. Bonhommen maja tuli melko nopeasti vastaan. Päätimme pitää kunnon tauon, juoda lämmintä teetä ja syödä vähän suklaata. Mieliala nousi samaa tahtia kuin sumu väistyi ja ilma lämpeni – ja pian oli taas liiankin kuuma.

Matka taittui, hitaasti, mutta varmasti. Söimme jotain pientä, mutta silti energiantarve yllätti. Olisi pitänyt syödä enemmän. Sadulla oli vaikeita hetkiä, emmekä tajunneet heti, että melko varmasti se johtui vain nesteen ja energian puutteesta. Emme siirtyneet Ranskasta Italian puolelle erityisen riemukkaissa merkeissä, eikä rajapyykillä napsittu edes kuvia.

Lounaspaikaksi kaavailtu Elisabettan maja tarjosi pienen, mutta maukkaan annoksena lasagnea, kyytipojaksi valitsimme cokiksen. Tuli tarpeeseen. Lounaan jälkeen matkakin maistui ja aina vaan paremmin, kun jäähdyttelimme jalkoja reisiä myöten vuoristopurossa.

Pitkän päivän ajan nousuja ja laskuja, hienoja maisemia. Courmayeur lähestyi, laskeuduimme laakson pohjalle. Bertonen maja ei enää ollut matkallisesti kaukana, mutta… se oli laakson pohjalta 800+ nousumetriä korkeammalla, jyrkkärinteisen mäen päällä. Sinne piti kavuta loppuunajetuilla jaloilla.

Tunkkaus kesti kauan, liha tummui, vähän mielikin. Nousi kaksi kättä pystyyn: tunkkaustreeniä olisi pitänyt tehdä enemmän. Majalle varsin väsynein ja kankein jaloin. Pari rakkoakin nosti päätään purossa uittamisen seurauksena.

Fasiliteetit olivat kohdillaan ja vastasivat mielikuvaa siitä oikeasta vuoristomajasta. Suihkussa käynti tokenilla, joka tarjosi vettä neljän minuutin ajan. Se riitti hyvin. Kaikki nysvääminen ja säätäminen otti jälleen aikaa, ja taisimme saapua ruokasaliin viimeisinä. Tällä kertaa istuimme hollantilaisperheen kanssa samaan pöytään, ja jälleen juttu luisti kuin vanhoilla tutuilla. Aiheet eivät yllättäneet: retkeily, juoksu, ultrajuoksu…

Takana raskas ja antoisa päivä, samanlaisen edessä. Kello soimaan viideltä.

3. päivä: Bertoni – Champex du Lac, Italiasta Sveitsiin
Nyt tuli nukuttuakin muutama tunti, mutta herätys Sadun ranteesta tuntui jopa liian aikaiselta. Ja sitähän se olikin: kun olimme viimeisiä tavaroita pakkaamassa, vilkaisin omaa kelloani: 4.45. Herätys olikin ollut kello neljä. Eipä ollut roppa ehtinyt levätä tai muuta sen sellaista, mutta meitä nauratti. Tunnelma oli korkealla.

Nautimme edellisaamua paremman picnic-aamiaisen Courmayeurin yläpuolella ja heti pian viiden jälkeen suuntasimme Bonattin majaa kohti. Ilma oli lämmin, ja reitti vei alaspäin. Polkua oli kiva rallatella, vaikka jalat olivatkin ne samat, jäykät ja väsyneet. Askelta tahditti myös ajatus maltillisemmasta nousumäärästä kuin edellisenä päivänä.

Mutta jottei olisi mennyt liian helpoksi, syntyi reissun aivopieru. Pudottelimme hyvällä tahdilla Ferretiin. Katsoin kyllä väljästi aseteltuja merkkejä…mutta käänsin suuntamme 180 astetta väärään suuntaan. Eli takaisin kohti Courmayeuria, alhaalla laaksossa. Ehdimme siinä reilut kolme kilometriä tarpoa, ennen kuin sain ajatukseni taas kulkemaan. Eihän siinä isoa vahinkoa syntynyt, mutta ärsytys oli melko iso.

Takaisin oikeaan suuntaan (La Fouly) ja tunkkaus läheiselle majalle. Metukkasämpylä ja kuppi kahvia, fiilis nousi jälleen. Katsoin kartastani Juhan tarjoamaa vaihtoehtoreittiä, näytti jo kartalla jyrkältä ja livenä myös huonokulkuiselta. Hmmm…

Samaan aikaan, kun kävin vessassa, Satu kysyi reitistä kassanaiselta, joka vastasi: ”Thats too dangerous. Cant allow you to go there.” Siispä sinne, reitinvalinta oli juuri vahvistettu. Kyseessä kuitenkin tmb-reitin variaatio, eikä oikeasti vaarallinen.

Tunkkaus Chantonnetin päälle otti aikansa. Paikoin jyrkkyys sai kokemattoman varovaiseksi. Ei vaaratilanteita, ja toiselta puolen alas sai lasketella lumista rinnettä pitkin. Maisemat palkitsivat jälleen. Alempana rinteessä maisema muuttui vehreäksi, ja kaikenlaisia kukkia oli paljon.

La Foulyn kylässä leipä-banaani-jugurtti -välipala kaupasta, vaikka roppa huusi kunnon ruokaa. Vain yksi ravintola auki, palvelu hidasta ja hinnat suolaiset. Emme uskaltaneet jäädä odottelemaan.

Matka kohti Champexia jatkui pitkällä alamäellä ja muutenkin melko helpolla osuudella. Vasta loppupätkä kylälle tarjosi tunkkaamista. Champex Lac näyttäytyi kauniina pienenä järvenä. Edes pienelle pulahdukselle ei jäänyt aikaa.

Kolmannen yön vietimme kahden hengen huoneessa. Luksusta. Hintaero dormiin (useamman sängyn makuusali/-huone) oli varsin pieni. Illallisella paprika-allergiani oli huomioitu hienosti: spaghetti bolognesen sijasta sain spaghetin varsin maukkailla kanafileillä. Alkupalaksi oli kipollinen salaattia, jälkkäriksi jonkinlaista suklaavanukasta.

Yö tarjosi kunnon unet, emmekä ottaneet alppistarttia, vaan söimme aamiaisen salissa. Venhähöttöä ja sokeria, monessa muodossa. Blääh.

4. päivä: Champex – Chamonix, Sveitsistä Ranskaan
Hyvillä fiiliksillä viimeiseen päivään. Ennen Trientiä odottamaton kohtaaminen. Kapealla polulla vastaan tullut mies tarttui Suomen kieleen ja vastasi yksittäisellä ainoalla osaamallaan sanalla. Jäätiin hetkeksi jutulle, ja hän kertoi, että on käynyt Suomessa. Mäkihyppykisoissa. Kilpailijana. Siinä vaiheessa kysyin nimeä: Mike Holland (mm aikansa ME-mies). Pari sanaa Matti Nykäsestä, selfie ja jatkoimme matkojamme.

Meillä oli ohjelmassa kolmas maratonin mittainen etappi kolmantena peräkkäisenä päivänä. Vierelläni urheasti kulkenut rakkaani alkoi olla kovilla. Neljäs päivä pääosin lähemmäs +30 helteessä ja kovassa rasituksessa olivat tehneet tehtävänsä. Viimeisellä pätkällä teimme kompromissin ja jäimme laaksoon kulkemaan, emmekä enää nousseet viimeisille vuorille.

Saavutimme Chamonix’n omin jaloin. Pidimme tätä tärkeämpänä kuin lopun yksittäistä vuorelle nousua, mikä olisi voinut saatella loppusuoralla junan kyytiin.

Mont Blanc – tulemme uudestaan
En osaa sanoa oliko tämä unelmani. Ainakaan se ei matkan varrella aina siltä tuntunut, vaikka yritimmekin nauttia.

Tämä oli haaste – kiertää Mont Blanc 3,5 päivässä. Ja sen me teimme.

Kiitos Satu ❤ että kuljit jälleen kerran rinnallani. Yhteistä polkua.

Uskallan melko varmaksi sanoa, että tulemme uudestaan. En tiedä milloin, mutta sen tiedän, että yhtä reissua ja sen kokemuksia viisaampina – ja väljemmällä aikataululla 😊

VARUSTELISTAT

Päällä: Aurinkolippa, Budget Sportin edullinen ohut merino t-paita (tosi hyvä, ei haissut reissun jälkeenkään), Compresssportin shortsit, Inov race ultra -sukat, Salomon S-Lab Sense Ultrat, Suunto spartan ultra + sykevyö.

Liivissä: Kolme puolen litran lötköä (vain kaksi käytössä, niin hyvin pystyi koko ajan juomaan ja täyttämään reitiltä), suolatabletit, energiaa (Cliff bloks, Cliff bar, urkkajuomaa pienissä pusseissa, geeliä, karkkia), sauvat (Black Diamond z-pole), irtohihat (päällä kylmänä aamuna ja myöhemmin auringonsuojana), kuoritakki ja ohuet kuorihousut (päällä iltahorkassa), Väisäsen Pekalta saadut kumihanskat, otsalamppu (hetken käytössä varhaisena aamuna), ea-pussi, diabetes-neula rakoille (kiitos Jupe), särkylääke, histamiini, buffi, shortsit, pitkähihainen ohut merinopaita, korvatulpat, vaihtosukat, linola/NOK, astmalääke, hammasharja + tahna, makuupussilakana, retkipyyhe, pieni shampoo (jonka unohdin ensimmäisen majan suihkuun), varavirtalähde + johto (kelloon ja puhelimeen), netistä tulostetut erittäin epätarkat kartat (riittivät, reitit merkattu hyvin), euroja ja frangeja (kortti ei käy läheskään kaikissa majoissa), pankkikortti, passi (kun en halunnut jättää sitä perunakellariin), matkavakuutuskortti.

Matkan tunnelmia löytyy myös instagram-tililtäni (@sami_sundstroem).