Vapaauintia, telttailua ja Pallaksen perusmatkaa

Kolmeen viikkoon on mahtunut lepoa, vapaauinnin tekniikkakurssi ja ”Nuku yö ulkona” – mutta ennen kaikkea mielikuvia Pallaksen perusmatkasta.

Karhunkierroksen 142 kilometrin ja 30 tunnin urakan jälkeen viikko meni täysin lepäillen, kun ei lasketa arkiliikuntaa ja -askareita. Toinen viikko menikin sitten jo vapaauinnin tekniikkakurssilla, jota kävimme Sadun kanssa Leppävaaran 50 metrin ulkoaltaassa. Viidestä arki-illasta yksi oli oikeinkin lämmin kesäilta, kaksi kolean viileää ja kaksi syksyisen raikasta,. +10 ja sadetta.

Koska kyseessä oli ’tekniikkakurssi 1’, vapaauinti aloitettiin alkeista, ja hyvä niin. Vaikka luulin jotain osaavani ja ehkä jotain osasinkin, ilman ohjausta en olisi pystynyt viemään tekniikkaani oikeaa kohti kuin arvaamalla. Kiitos Cetuksen ohjaajille, lyhyessäkin ajassa tarttui mukaan yhtä ja toista, mistä on hyötyä, kun sitä vettä hörppivää räkäkroolia yrittää hio sulavammaksi menoksi.

Kurssi kasvatti innostuksemme uintiin. Ja kuinka ollakaan, kasvanut innostuksemme kätteli vaivihkaa juuri uutisoidun Lahden Ironman70 -tapahtuman kanssa. ”Sami, mä olen vähän ajatellut, että…” ja pian edellä mainittu tapahtuma piirtyi kalenteriimme, jos vaan saamme hankittua paikat – ja riittävän uimataidon (sekä allekirjoittaneelle pyörän alle).

Nuku yö ulkona
Katkaisin myös 12 vuoden Jukola-putkeni. Kesän hienoimman tapahtuman väliin jääminen oli lopulta monen asian summa, mutta pienestä haikeudesta huolimatta päätös seurasi luonnollisella tavalla elämäni kulkua uusille poluille. Kun muutenkin olen opetellut elämään ja nauttimaan tässä ja nyt, ei itseisarvollinen putken kasvattaminen tuohon mielenmaisemaan istu. Eikä mikään muukaan ”tehdään-kuten-ennenkin” -tyylinen ratkaisu. Mutta: ettei jää epäselväksi, Jukolan viesti on ensi vuoden kalenterissa.

Viikonlopun ohjelmassa oli Suomen Ladun Nuku Yö Ulkona -tapahtuma Nuuksiossa ja siellä polkujuoksulenkkien vetäminen. Kiireetöntä aikaa, ja hyvä kiertämään -henkistä fiilistelyä. Perhepolkujuoksussa nuorin oli kuusivuotias; oravia emme päässeet katselemaan, mutta käpyjä keräsimme kyllä.

Kolmas lenkki heitettiin hämärän aikaan puoli kymmeneltä alkaen. Lenkin päälle telttasaunaan ja Haukkalampeen uimaan. Iltapuurot puolenyön aikaan, eikä nukkumaankaan olisi tarvinnut mennä, sillä Mustalammen turvelautoilla pesineet ja paraikaa hautoneet lokit metelöivät reviirinsä puolesta KOKO YÖN.

Pallaksen perusmatka
Kolme viikkoa Karhunkierroksen suuren seikkailun jälkeen alkaa roppa olla kuosissaan. Sanoisin, että yllättävän nopeasti, mihin varmasti vaikutti lopettaminen 30 – eikä 40 – tunnin jälkeen.

Takana on uintia, yksi pyörälenkki ja useampi kevyt juoksulenkki sekä yksi reipas juoksulenkki. Kaikki mittarit kertovat hyvästä kunnosta. Mikä tärkeintä, pahoin pelästyttänyt akilles rauhoittui reilussa viikossa asianmukaisella hoidolla ja tulehduskipulääkekuurilla.

Rukan rymystä opin myös sen, etten hevin laita kompressiosäärystimiä noin pitkille reissuille. Harri päätyi samaan, ja Satu pohdiskeli tätä Slovenian alpeilla jo huhtikuun lopulla. Pohkeet turpoavat niin paljon, että kompressio puristaa liikaa ja sotkee aineenvaihduntaa, pakkaa nesteen nilkkaan ja jalkaterään. Tämän jälkeen luonnollinen askellus muuttuu hankalaksi.

Kunnioitan myös paprika-allergiaani, enkä syö vegepizzaa, vaikkei parempaa olisi tarjolla. Tarvittaessa lisään dropbagiin eväitä.

Pallaksen starttiin on aikaa alle neljä viikkoa. Edessä on muutama täsmäharjoitus: pari verttitonnia juhannuksena ja pari lyhyttä mutta terävää juoksua poluilla. Pitkiin palautumisaikoihin ei ole varaa. Ykköseksi kaiken ohi pitää priorisoida keventely ja herkillä jaloilla matkaanpääsy perjantaina 14.7. klo 18.

Nälkä 134 kilometrin selättämiseen on kova – etenkin, kun sitä pääsee yrittämään parhaassa mahdollisessa seurassa.

Satumainen elämäni

Edellisen kirjoitukseni jälkeen olen eronnut ja rakastunut. Siinäpä tärkeimmät. Muutokset siivilielämässä ovat olleet suuria, ja niiden tekeminen vaati rohkeutta sekä rehellisyyttä, lähinnä itselleni. Voisin kirjoittaa aiheesta egyptiläisen sinuhen, mutta kiteytän lopputuleman: olen onnellinen.

Astuminen Satumaiseen elämään on tuonut paljon muutoksia. Kadotin kahdeksan kiloa, kun oikeasti aloin pitää tiukemmin kiinni siitä, mitä muille julistin: lisätty sokeri ja valkaistu vilja oikeasti minimiin, kuten myös prosessoidut elintarvikkeet. Erkun suusta tuli se toinen ’totuus’, kun E24-tapahtumassa nähtiin: ”sitä se rakkaus teettää”, kun selittelin painoni vain pudonneen.

Mutta palataanpa hetkeksi viime syksylle. Lupauksistani huolimatta en ole kynään tarttunut, vaikka useammastakin asiasta olisin halunnut kertoa. Lupaan jälleen, että kirjoitan jatkossa useammin – vielä viikonlopun aikana Karhunkierroksen suuresta seikkailusta.

Onnistunut Nuuksio Classic
Akillesjänteen parannuttua nuolin NUTS Pallaksen perusmatkan väliinjäämisen synnyttämät haavat Nuuksio Classicissa. Viiden tunnin aikatavoite vaati kovan työn, mutta puskimme Pinolan Nooran kanssa päättäväisesti ja kovalla sykkeellä maaliin asti. Hieno kisa, ja osasin olla tyytyväinen onnistumisestani. Riemua lisäsi se, että akillesjänne ei reagoinut millään tavoin juoksusta.

Kolilla 17,5 tunnin rymy
Edellisvuodelta umpparileikkauksen takia siirtynyt Kolin ultra otti paikkansa neljä viikkoa Classicin jälkeen. Järjestäjä lupasi 86 kilometriä mutta antoikin yli 91. Jo ensi kilometreillä hitaassa vauhdissa tunsin, ettei roppa ollut palautunut edellisestä, vaan matkanteko oli tahmeaa ja työlästä. Jopa ensimmäisen kierroksen cut-off uhkaili, mutta haukkasi tyhjää.

Paalijärven Harrin kanssa tehtiin matkaa yhdessä koko 17,5 tuntia, ja keskiyön tunteikkaina hetkinä maalilinjan ylitti kanssamme vielä Eira Kärjä, joka puolimatkassa pohti lopettamista. Kuulin sanat ”en mä yksin tuonne toiselle kierrokselle lähde” – eikä lähtenyt, vaan mulle ja Harrille seuraksi. Hieno reissu, eikä vähiten autokuntamme team #mirkkukunttu ansiosta.

Pyörryttävät pikkujoulut Köykkyrissä
Myönnän, että joskus olen pikkujouluista pyörryksissä poistunut – mutta en niin pyörryksissä kuin viime marraskuussa. Yllätys, yllätys, ne olivat NUTSin pikkujoulut: ei menty piirileikkiä kuusen ympäri, vaan letkatunkkausta Suomen pienimmän laskettelukeskuksen Köykkyrin rinteillä. Letkajenkkausta mentiin sitten illan bilebändin tahtiin vähän maltillisemmin.

Kuuden tunnin aikana tunkkasin kokoon 87 kierrosta, 39 kilometriä ja noususummaksi kelvolliset 2700 metriä. Ja ellen väärin muista, instassa lupasin tuoreeltaan että ”ensi vuonna uudestaan”. Eli tänä vuonna. Tip tap, tip tap, tipe-tipe tip tap…

Prahassa puokin enkka
Maalis-huhtikuun taitteen Praha oli kesäinen, ja nautimme Sadun kanssa lämmöstä, mansikoista ja toisistamme täysin siemauksin. Loikoilu kesän vehreydessä pienissä vaatteissa tuntui lähes epätodelliselta.

Olin syksyllä ostanut paikan puolimaralle vakaana aikomuksenani alittaa 1.40. Reitti oli tasainen ja mies iskussa, vaikka roppa olikin välttynyt kovalta vk-rääkiltä Karhunkierroksen ollessa kevään #1.

Tavoite täyttyi, kun kello pysähtyi aikaan 1.38.46. Pystyin lisäämään vauhtia loppuun asti, eikä maalissakaan ollut sellainen all-out -olo. Myös pt ilmaisi mielipiteensä, kun ruodittiin sykkeitä: ”aika matalat sykkeet, sä olisit pystynyt juoksemaan paljon kovempaa”.

Kotiinpalattuamme satavuotias tarjosi kylmää ja räntäsadetta.

Slovenian alpeilla tunkkausta
Tärkein treeniviikko Karhunkierrosta varten tehtiin alpeilla. Ajatus reissusta syntyi ex tempore, ja kun sopiva viikko löytyi, lähdimme seikkailumielellä kohti Sloveniaa ja pientä Jezerskon kylää. Paikkaa meille ehdotti Marjomäen Timo, jolle iso kiitos kaikesta avusta käytännön asioiden hoidossa. Timppa, koskas nähdään? Pieni muistaminen odottaa 🙂

Paikallinen majatalo Stara Posta – edullinen ja erittäin ystävällinen – avasi ovensa meitä varten ja tarjosi mainiot puitteet treenilomalle aivan alppien kainalossa. Rankkasateen uhka konkretisoitui viime päivinä: ”satoi niin että otsanahkamme ois, saanut kateelliseks mateen”. Paikallisen näkemyksen mukaan ennätyssateet reiluun vuoteen. Viimeisen yön vietimme viehättävän Ljubljanan vanhassa kaupungissa. Ja päivän kuinkas muutenkaan kuin kaupungin vehreää puistoa ristiin rastiin kesäisessä kelissä juoksennellen.

Tavoitteena oli liikkua paljon ja kerätä nousumetrejä – vetämättä överiksi ja rikkomatta paikkoja. Tässä onnistuimme ja kotiin palasimme tyytyväisinä ja hyvin treenanneina, yhtä kokemusta rikkaampina.

Yhteinen perusmatka
Karhunkierros lähestyi kovalla vauhdilla. Ymmärys tulevasta puski tajuntaan ja alkoi nostaa perinteisiä ”olenko mä treenannut tarpeeksi” -fiiliksiä. Myös Rukan olosuhteet pitivät jännityksessä. Aika väheni, mutta lumi ei.

Vähensimme harjoitusmääriä ja teimme pitkikset kevyinä pyöräilyinä. Juoksuun haimme helppoutta lyhyemmillä treeneillä mutta hieman kovemmilla tehoilla.

Karhunkierroksen perusmatkasta muodostui elämäni seikkailu – josta saat tarkemmin lukea sunnuntaina!